Kansallinen nettipokeri

Tämä kirjoitus on vuodelta 2008 mutta silti ajankohtainen. Suomeen saatiin kansallinen nettipokeri. Ongelma on, että nykyinen hallitus on merkannut hallitusohjelmaansa rahapelaamisen rajoittamiseen kansainvälisiin pelipaikkoihin.

RAY nettipokeriKansallisesta nettipokerista aina silloin tällöin kohkataan Suomen mediassa. Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin sai aikaan myrskyn vesilasissa puolustamalla nettipokerin asemaa Suomessa. Siitähän sitten vetivät kaikki ”vanhanliiton” edustajat herneen nenäänsä. Keskustelu tästä eteenpäin jatkuikin sitten vanhalla tutulla ”nettipokeri lisää riippuvuutta” –teemalla.

Kovasti niitä on Suomenmaassa rahapelejä ennenkin kehitelty ja harvemmin niitä on suunniteltu ”vähentämään peliriippuvuutta”. Eipä se valtion rahapelimonopolia ole paljoa tähän mennessäkään kauheasti haitannut, että mummut seisoo päivät pitkät kaupoissa ja kuppiloissa hedelmäpelien ääressä takoen niihin leijonanosan eläkkeestään.

Todelliset syyt lienevät jossain ihan muualla, kuin tuossa peliriippuvuusteemassa, jota aina ensimmäisenä nettipokeria vastustaessa mainostetaan. Suurin syy lienee Suomen rahapelimonopolin aseman säilyttäminen Euroopan Unionin painostuksessa. Jos Suomessa pistetään nettipokeri pystyyn, niin maamme rahapelimarkkinoille on taatusti enemmän tunkua, kun esim. brittiläiset, yksityiset nettikasinot pyrkivät mainostamaan meille pelejään. Kyllähän ne jo nykyäänkin pyrkivät livahtamaan esim. televisio mainoksiimme (esim. Pokerstars Big Brotherin tauolla)

Rahapelimonopolin idea on suojata kansalaisia uhkapelin vaaroilta ja yhtäaikainen kansallisen nettipokerin mainostaminen ja toisaalta eurooppalaisten yritysten mainonnan estäminen saattaa pitkällä juoksulla kaataa koko monopolin EU:ssa. Tästähän ei esim. urheilu- ja taideväki liiemmin tykkäisi, koska heillehän suuri osa tuotoista tällä hetkellä menee. Toisaalta Ruotsissa on perustettu oma kansallinen nettipokeri ja siellä se on ollut huikea menestystarina. En näe mitään syytä, miksi se ei olisi Suomessakin.

Nyt on kuitenkin niin, että nettipokeri on monen mielestä oikein mukava harrastus. Rahan voittaminen tuo aivan mahtavan olon ja toisaalta tappiostakin moni ottaa opikseen ja pelaa tulevaisuudessa entistä paremmin. Itse voin rehellisesti sanoa oppineeni pokerin kautta esim. järkevää riskinottokykyä, jota käytän nykyään hyväkseni jokapäiväisessä elämässäni. Ainakin itse voin sanoa oppineeni nettipokerin myötä paljon. Tuntuukin hoopolta, että näin hienon harrastuksen ympärillä pyörii kaikenlaista ikävää politiikkaa, joka ei varsinaisesti itse peliin liity millään tavalla.

Kansallinen nettipokeri olisi siis mielestäni hyvä ratkaisu. Siellä saisivat innokkaat pokerihait pelailla mutta toisaalta myös ulkomaisille pelintarjoajille pitäisi antaa mahdollisuus. Toistaiseksi näin ei kuitenkaan ole vaan pelaajien täytyy tyytyä ulkomaisiin vaihtoehtoihin.

Yllä oleva kirjoitus on siis lähes kymmenen vuotta vanha, mutta mitä onkaan nyt muuttunut? Ei oikeastaan mitään. Sama toitotus pelaamisen vaaroista käy kuumana, minkä takia ulkomaisia pelejä ei saa mainostaa pitkällä tikullakaan.

Ainoa mikä muuttui oli RAY:n oman nettipokerin aukeaminen. Odotukset olivat kovat, mutta tulos taas surkea. Pelit ovat rajoitettuja, ilman bonuksia ja kaikki on tehty halvimmalla mahdollisella tavalla. Pelaan vieläkin ulkomaisilla sivustoilla, sillä kotimainen nettipokeri ei vain pärjää niin pelaajamäärissä tai teknisessä laadussa kilpailulle.